Taustatietoa
Olen jo pikkytytöstä asti ollut eläinten ympäröimänä. Lemmikkinä on ollut kaneja,marsuja,gerbiilejä, hamsteri,rotta,undulaatteja,kissoja ja koiria. Vanhempana haave koirien kasvatuksesta vain vahvistui ja tämä on vihdoin lähdössä toteutumaan käytyäni kasvattajakurssin 2010.
Ensimmäinen “oma” koirani oli rottweiler ´Ronny´, jonka hankin -97. ollessani vielä nuori tyttö. Rottweilerit ovat lähellä sydäntä,mutta ovat olleet meillä vain harrastuskoirina,kasvatustyön keskittyessä pienempään rotuun, shih tzuun. Tällä hetkellä rottweileria perheessä ei enää ole, tulevaisuus näyttää minkälaiseksi koiralauma muodostuu.
Shih tzut on minusta mieluisin turkkirotu. Luonteeltaan persoonallisia ja valloittavia seurakoiria.
Shih tzun pentua suunnittelevalle neuvon etsimään rodusta mahdollisimman paljon tietoa yhdistyksen sivuilta ja eri kasvattajilta. Turkin hoitaminen on melko vaativaa, mikä kannattaa pitää mielessä. Mikäli ei ole innostunut näyttelyistä niin koiran voi toki pitää myös lyhyessäkin turkissa.
Pennut kasvavat kotona tottuen elämän ääniin ja käyvät ulkona temmeltämässä mahdollisimman paljon vapaana. Luovutettaessa pennut saavat mukaansa pentupaketin. Lisäksi Kasvattaja maksaa yhden näyttelykerran jokaiselle pennulle.
Sivusto on tällä hetkellä hieman keskeneräinen, sisältöä ja tietoa haluaisin tuplasti enemmän,mutta jää nähtäväksi kuinka niitä tänne saan mahtumaan.
